Kokeilin Sirpa Talkan kirjasta "Tee hyvä kakku"
1473502.jpg
herkullisen näköistä Daim-juustokakkua, ja kyllä se olikin hyvää. Ulkonäkö ei tullut ihan samanlainen kuin kirjassa ;-), paistaessa minulla tuli huomattavasti tummempi pinta.

1568905.jpg

noin kymmenen palaa

Pohja:

13 (200 g) Digestive keksiä
100 g huoneen lämpöistä voita
2 rkl sokeria

Täyte:

300 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 prk (á 150 g) ranskankermaa
5 munankeltuaista
2 dl sokeria
1 sitruunan mehu
1/2-1 ps Daim-rakeita

Pane keksit muovipussiin ja murskaa ne kaulimella. Sekoita joukkoon pehmeä voi ja sokeri.
Voitele irtopohjainen kakkuvuoka (20 cm) ja taputtele keksimurska sen pohjalle ja reunoille. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla viisi minuuttia. Laske lämpötila 150 asteeseen.
Sekoita keskenään täytteen raaka-aineet lukuun ottamatta Daim-rakeita.
Ota kakkupohja uunista ja kaada sen päälle täyte. Kypsennä uunin alaosassa 15 minuuttia. Ripottele kakun päälle Daim-rakeet. Upota ne kaikki täytteen sisään ja jatka kypsentämistä vielä noin 30 minuuttia.
Varmistu, että täyte on hyytynyt ja ota kakku uunista.
Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi tai jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua, ettei täyte valu torttusiivulta palaa nostettaessa.