Kävimme tänään Korkeasaaressa. Kuvia olisi ollut kiva näyttää, mutta nyt kävi ensimmäisen kerran niin miten olen monesti pelännyt näitä sivuja päivitellessä. Eli kamera oli kyllä mukana, mutta muistikortti oli tietokoneessa, koska olin lisännyt tänne kuvia. Kyllä harmitti. Mutta toisaalta saimme keskittyä rauhassa katselemiseen, eikä tarvinnut koko ajan olla kuvaamassa. Ilman suhteen kävi aivan mieletön tuuri. Aamusta oli ihana auringonpaiste ja kun olimme kotiinpäin tulossa bussilla alkoi vesisade. Sitä jatkuikin sitten monta tuntia aivan mielettömällä ukkoskuurolla höystettynä. Ihanaa! Rakastan ukkosta!

Illalla teki taas mieli jotain herkkua, ja koska Korkeasaaresta oli jäänyt muutama omena syömättä, selasin reseptivihkoani ja löysin omenaherkun ohjeen. En tiedä sen alkuperää, ollut jo jonkin aikaa omassa vihkossani.

4 omenaa
2 rkl voita
1 kanelitanko
2 rkl fariinisokeria
pala tuoretta inkivääriä

Kuori ja lohko omenat. Kuori ja hienonna inkivääri, hyvin hienoksi. Ruskista hieman voi ja sokeri pannulla. Lisää kanelitanko ja inkivääri.


Kun seos kuplii vähän, lisää omenat ja anna hautua muutama minuutti välillä käännellen (itse annoin hautua ainakin 10 minuuttia, että omenat kunnolla pehmenivät).



Todella hyvää jäätelön kanssa. Inkivääri antaa kastikkeeseen todella omalaatuisen ja hyvän maun. Liiankin hyvää, tuli taas syötyä ihan liikaa!!