Perjantai on perinteisesti siivoupäivä, niin tänäänkin. Jostain kuitenkin tuli innostus vielä sen lisäksi tehdä tästä perjantaista myös leivontapäivä!

Tein piiiitkästä aikaa lihapiirakkaa. Eli voitaikina kaulittuna pellille, sisään keitettyä puuroriisiä, paistettua jauhelihaa ja sipulia sekä jääkaapista löytynyt vajaa pussi kinkkukuutioita, sekä mausteet oman maun mukaan. Toinen voitaikinalevy päälle, voitelu munalla, haarukalla hiukan reikiä ja uuniin 225 asteeseen noin 25 minuuttia. Todella herkullista!

Makean nälkään kokeilin tehdä Texas-bostonkakun. Mausta en voi vielä sanoa mitään, en ole ehtinyt maistaa, mutta uskoisin viime viikon Texaspullien perusteella olevan hyvä :-)

Lopusta taikinasta tein vielä pikkupullia, joihin laitoin samaa fariinisokeri-voi-kanelitäytettä, jota jäi yli bostonkakusta.

Sitten vielä Micolle ne pakolliset nakkipiirakat :-)

Vielä olisi tarkoitus tehdä elämänsä ensimmäiset karjalan- ja porkkanapiirakat. Täytteet on jo valmiina, nyt pitäisi alkaa kuoren taikinaa tekemään. Saas nähdä, tuleeko niistä kuvia ollenkaan :-)

Nia työntää Seriniä kärryissä!