Edelleen Pirkka-lehdestä, nyt kokeilussa keltainen pashatorttu.



(12 annosta, à 80 g)

Pohja
1          kananmuna
1/2 dl  sokeria
1/2 dl   vehnäjauhoja
1/4 tl    leivinjauhetta

Täyte
4    liivatelehteä
2 dl    vispikermaa
2 tlk    Valio maustettua sitruunarahkaa
1 dl    rusinoita
1/2 dl    mantelirouhetta
2 tl    vanilliinisokeria
2 rkl    säilyketölkin lientä

Pinta
3    liivatelehteä
1 tlk     (n. 400 g) säilykeaprikooseja tai säilykepersikoita + 1 rkl sitruunanmehua
1 dl    säilyketölkin lientä
2 rkl    säilyketölkin lientä

1. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin.

2. Vaahdota muna ja sokeri. Sekoita keskenään vehnäjauho ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 6 minuuttia. Torttupohja saa jäähtyä vuoassa. Irrota pohja vuoan reunasta veitsellä.

3. Täytettä varten pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon sitruunarahkat, rusinat, mantelirouhe ja vanilliinisokeri.

4. Kuumenna 2 rkl säilyketölkin lientä pienessä kattilassa ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos ohuena nauhana rahkatäytteen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja tasoita hyvin. Siirrä vuoka jääkaappiin.

5. Valmista tortulle pinta. Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Soseuta sauvasekoittimella aprikoosit tai persikat ja 1 dl tölkin lientä tasaiseksi soseeksi. (Jos käytät persikoita lisää joukkoon 1 rkl sitruunanmehua.) Kuumenna tilkka tölkin lientä ja sulata liivatteet liemeen. Älä pidä kattilaa enää liedellä. Liivatteita ei saa keittää.

6. Kaada liivateseos ohuena nauhana aprikoosi- tai persikkasoseen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada seos tasaiseksi kerrokseksi rahkatäytteen päälle. Peitä vuoka foliolla ja anna hyytyä 4 tuntia tai yön yli. Ennen vuoan reunuksen poistamista irrota torttu reunaa pitkin ohuella lastalla. Siirrä torttu tarjoiluvadille.

Sanoisin, että melko mauton kakku, tuskin tulee toiste tehtyä. En tiedä, oliko persikat liian "märkiä", vai mittasinko liikaa nestettä pintaan, mutta edes yön yli seisottaminen ei kiinteyttänyt pintaa, vaan se jäi erittäin löysäksi ja rumaksi leikattaessa.